8 dec. 2015

Little miss perfect

Tällä kerralla kaikki onnistui.


Me pääsimme tänään jonkun maagisen rajapyykin yli.
Tuli eteen se ratsastuskerta minkä jälkeen fiilis oli ihan loistava, todella iloinen ja onnistunut. Topangakin tuntui todella hyvältä ja tyytyväiseltä. Tämä taitaa olla se syy miksi tätä touhua on jaksanut sietää viimeisimmät kuukaudet. Tältähän sen kuuluu tuntua! Mutta ei pimeyttä ilman valoa, vai mitä näitä viisaita sananlaskuja nyt löytyykään. Tiesinhän minä ettei surkuttelu ja jatkuva takapakki voi jatkua ikuisuuksiin. Vaikka olen kaikille sanonut, että kyllä se tästä, kyllä me kohta onnistumme. Olen silti ollut vähän katkera oman pääni sisällä ja lähes luovuttanut ajatellen, että tähänkö meidät on tuomittu. Näitä ajatuksia on vähän vaikea pukea sanoiksi, sillä loppujen lopuksi olen kuitenkin ollut enemmän tyytyväinen kuin pettynyt. Aina sieltä on joku valonpilkahdus löytynyt ja edistysaskeleita on tietysti otettu säännöllisesti. Mutta kun muistissa ovat ne onnistumisen hetket ennen kaviokuumetta! Niin, se oli sitä aikaa. Nyt eletään tätä hetkeä, 1,5 vuotta kaviokuumeen ja piiiiitkän levon jälkeen. 

Mitä sitten tein erilailla?
Jätin raipan pois. Tai otin mä sen mukaan maneesiin mutta jätin sen naulakkoon. Siihen ei pidä tukeutua enää! Vähän oli orpo olo ilman - en tiedä miksi - enhän mä sitä edes käytä! Mutta jotain turvaa se kyllä tuo omalle mielelle. Tiedän mukanani olevan ainakin yksi apuväline jolla saan ikävät tilanteet ratkottua.

Oikotie onneen. Sellaista ei ole.
Tuntuu pahalta puhua raipasta tällä tavalla. Kuulostaa siltä kuin olisin kunnon raipattaja, en ole! Kuten kerroin edellisessä blogipostauksessa niin se raippa on mukana ainoastaan sitä varten jos Topanga saa sen jumituskohtauksen eikä liiku eteen. Myöskään siinä tilanteessa sitä raippaa ei oikeasti käytetä hevoseen, vaan ainoastaan viedään raippakäsi taaksepäin jolloin Topanga menee eteen. Kosketusta ei tarvita. Olen saanut tämän ohjeen omistajalta.

Niin, tämän hevosen kanssa touhuaminen ei ole ruusuilla tanssimista. Mutta nyt olen tosiaan sekä tänään että sunnuntaina jättänyt sen raipan kokonaan pois. Ja jumittamisia ei ole tullut, ei tullut tänäänkään. Saimmeko lukittua sen mörön kaappiin lopullisesti? En uskalla vielä hihkua mutta vähän voin ainakin hymyillä. Järkeilen tätä tilannetta niin, että nyt Topangan liikutus on oikeassa suhteessa sen menohaluihin jolloin se ei tunne tarvetta protestoida eikä se kuumene niin kuin se saattaa tehdä.

Sanokaa ettemme ole ainoita joilla on tällainen "ongelmahevonen"?

Itse ratsastuksessa ei ollut mitään kummallisempaa. Aluksi toki Topanga oli vähän hermostunut ja kuuma mutta se oli kuitenkin yllättävän tasainen eikä kyseenalaistanut vauhtia (tai sen puuttumista). Sain tehtyä todella hyvät avot ja pohkeenväistöt sekä käynnissä että ravissa ja sitten se sen laukka, voi miten se onnistuikaan hyvin! Ja ensimmäistä kertaa sitten sen sairastumisen ja laukkaamisen aloittamisen jälkeen sain ratsastettua laukan niin hyväksi, että koko hevonen pyöristyi allani ja kokosi itsensä sekä teki oikeasti ja REHELLISESTI töitä koko kropalla. Ei terve miten hyvä fiilis! Tein kaksi nostoa molempiin suuntiin (okei, vasempaan kolme sillä toisella kerralla tuli vastalaukka ja se piti tietysti korjata). Suunnanmuutoksen jälkeen (oikeaan) Topanga kuumeni vähän ja kiihdytteli ravia mutta asettui hienosti kun kevensin rauhallisesti. Tein myös yhden vastalaukkapätkän lävistäjällä minkä päätteeksi ajattelin tehdä laukanvaihdon käynnin kautta, mutta Topanga ajatteli vähän erilailla ja teki erittäin hienon ja oikeaoppisen laukanvaihdon askeleessa. Oho. :D

Niin että jos saisi tämän fiiliksen säilytettyä ja vietyä eteenpäin myös niihin tuleviin ratsastuskertoihin. Esimerkiksi huomenna kun meillä on ensimmäinen kouluvalmennus ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Jännittääkö?


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.