3 dec. 2015

Sweden International Horse Show: Mitä, missä, miksi?

Pääsylippu saatu Playsson.netin kautta.

Aika menee niin nopeasit, Horse Showstakin on jo viikko aikaa joten oli jo aikakin tälle postaukselle!

Kerran vuodessa marras-joulukuun vaihteessa järjestetään Tukholmassa Sweden International Horse Show, nelipäiväinen ratsastuskilpailu/hevosshow täynnä erilaista ohjelmaa kaiken ikäisille ja eri lajeista kiinnostuneille. SIHS järjestetään toista kertaa peräkkäin Solnassa Friends Arenalla joka on iso jalkapallostadioni jonne mahtuu yli 50 000 katsojaa. Kävijänä tykkään tästä paikasta enemmän kuin Globenista. Solnaan pääsee junalla kätevästi keskustasta vajaassa kymmenessä minuutissa ja asemalta on noin kymmenen minuutin kävely areenalle vastavalmistuneen Pohjoismaiden suurimman ostoskeskuksen läpi, Mall of Scandinavia.


Mall of Scandinavian sisääkäynti on Friendsin pääovia vastapäätä.
SIHS:ssä tehtiin tänä vuonna maailmanennätys kun lauantai-iltapäivän näytöksessä oli 15 726 katsojaa. Koskaan aiemmin ei ole sisätiloissa järjestettävässä hevostapahtumassa ollut niin paljon katsojia. Yleisömäärä ei kuitenkaan tuntunut paikan päällä niin isolta sillä kuten aiemmin kerroin, Friends Arena on ISO. Halli on jaettu kätevästi niin, että 1/3 pohja-alasta on tarkoitettu showta varten ja loput tilasta on yhtä suurta messualuetta jossa pääsee myös katsomaan verkkaamista.

Verkka-alue
Messualue ja etualalla näkyvä hevosten kulkuväylä
Messuista voisikin sitten kertoa vaikka miten paljon ja itse asiassa tämän postauksen kuvat ovat aikalailla messupainoitteisia... Mikäs muukaan tällaista varusteshoppailijaa kiinnostaisi. ;) Olin sunnuntaina liikkeellä PR-hommissa joten en itse asiassa ehtinyt katsomoon kertaakaan. Ihan sujuvasti sain kuitenkin kulutettua lähes neljä tuntia kierrellen messualueella tarjontaa katsoen ja ihmisten kanssa jutellen. :D

Miellyttäviä alennuksia
Tein mielenkiintoisia huomioita messualueesta Helsingin Horse showhun verrattuna (mainittakoon nyt kuitenkin, että viimeksi olin HIHS:ssä vuonna 2012 - ehkä asiat ovat muuttuneet?). Aloitetaanko hinnoista?
Loistava idea.
JOKA puolella näkyi -50%, "halva reapriset", superrea jne. punaisia kylttejä. Ihan mielettömiä messutarjouksia! Hyvänä esimerkkinä omat löytöni, säästin lähes 200 €!


Expoa kiertäessä voi samalla seurata mitä radalla tapahtuu.
Näytteilleasettajia oli yli 200 ellei lähes 300. Vaikka kiersin expoa torstaina kaksi tuntia ja sunnuntaina lähes neljä tuntia en siltikään usko nähneeni kaikkea. Tai ehkä olen vain hidas ja katson haluamani asiat liian tarkasti. ;) Tarjontaa on kuitenkin jokaiselle. Löytyy hevoskuljetuskaluston esittelijöitä, satulahuopia kaikissa mahdollisissa väreissä, PS Of Sweden, Omanin sulttaanit, rehumyyjää... You name it. Sitä mitä ei SIHS:ssä ole, sitä ei kaivata.

Suomalaista edustusta näkyi myös, mm. Chia de Gracia, House of Akoya ja Parkanon ratsutarvike!

St Hippolytin rehut ovat todella suosittuja Ruotsissa.

Irttareita hevoselle? PS of Swedeniltä löytyy!

Börjesin alennukset ovat ihan omaa luokkaansa, sisään saa jonottaa parhaimmillaan vartin.
Messuilla näkyi selkeästi kaikenlaisen blingin olevan edelleen "IN". Sitä löytyy niin satulahuovista, kilpailutakeista, loimista kuin bootseistakin. 

Equito
Star Rider
PS of Sweden
Söpöt jodhpurit perheen pienimmille
AB Nian Hästsportissa kimalteli myös kristallikruunu!
Glitterbootsit tai suojat? Tai jos hevosellasi on karvattomat jalat niin voit vaikka ostaa kolmantena vasemmalla näkyvät karvasuojat.
Minirider - ihania ratsastusvaatteita ja tykötarpeita pienille ratsastajille!
Tapahtuman mainostaminen ja näkyvyys on herättänyt paljon ajatuksia minussa. SIHS on esillä kaikkialla täällä Ruotsissa jo monta kuukautta etukäteen! On H&M kampanjaa ja mainoskasvoja, lehtijuttuja suurien lehtien etusivuilla, some-mainokset raikavat ja sponsorit mainostavat. SIHS onkin kerännyt joukon todella suuria nimiä mainostajikseen, vain muutama suurin mainitakseni mukana ovat H&M, Volkswagen, Mix Megapol (yksi Ruotsin suurimmista radiokanavista), Agria (vakuutusyhtiö)... Tapahtuman ympärille on luotu tietynlainen glamour. Samalla kuitenkin tämä ylellisyys on kaikkien hankittavissa sillä lippuhinnat on onneksi pidetty alhaisina! Vaikka tapahtuma on suurempi ja hienompi kuin koskaan, suuremmissa ja hienommissa tiloissa kuin koskaan niin silti esim. kokopäivälippu lauantaille maksaa vain 905 kruunua (vajaa 100 €). Iltalippu perjantaille tai lauantaille maksaa vajaa 400 kruunua (n. 40 €).

Messualueelta pääsee toiseen haliin jossa on esillä eri hevosrotujen edustajia ja rotuyhdistyksiä. Alueella minut yllätti food truckien määrä (ravintolavaunut? mikä suomeksi?)! Viime vuonna olin niin pettynyt areenan ruokatarjontaan - vaikka kaikki muu toimii niin ruokapuoli ei. Kamalat, löysät, kylmät ja pahanmakuiset nakit ja hampurilaiset eivät oikein lämmittäneet mieltä. Tänä vuonna olimme varautuneet syömällä etukäteen ja ottamalla mukaan omat pienet eväät, mutta täältä olisikin saanut loistavaa ruokaa!


Tuo on oikea poni... :D ♥
Intialainen palkittu food truck
Me halusimme päästä näkemään ainoan ruotsissa (tällä hetkellä) asuvan hyväksytyn sport-frieserori Wobken. Olihan se hieno, mutta ei ihan mun makuun kuitenkaan. Glitteriä ei oltu säästetty vaan Wobke oli myös spreijattu glitterispraylla. ;)





Haluan tämän!
Entä se tärkein osuus, omat ostokseni? Yritin kuvata nämä sekä lattialla että päällä, mutta kummastakaan ei oikein tullut mitään joten länttäsin kaikki kuvat tähän näkyville... ;) Pahoittelen tönkköä poseerausta ja luokattoman pskaa kuvanlaatua. Taitaa tuo kahdeksan vuotta vanha kameraraukkani vetää viimeisiään.


Börjes, Kingslandin villapaita 300 kr, ovh 795 kr. (~30 €/80 €)
Kolmen käyttökerran kokemuksella TÖRKEÄN lämmin mutta vähän kutitteleva. Tarkempi tarkastelu paljasti paidassa olevan angoraa ja sen kestävän vain käsipesua. Jes. -_-


AB Nian Hästsport, Equiline näppyläpaikkaiset housut 1295 kr, ovh 2200 kr. (~130 €/230 €)
Törkeän hyvät! Olin vähän epäileväinen noita polvissa olevia silikoninäppyjä kohtaan mutta ne ovat osoittautuneet käytössä todella hyviksi. Ekan kerran jälkeen taisivat jo kulua pois haha sillä enää eivät polvet kinnaa satulaan. ;D Istuvat todella hyvin hoikalle vyötärölle ja leveälle perseelle.


Börjes, ratsastussukkia 3 kpl/200 kr (5 kpl 250 kr). (~20 €)
Ovh pelkästään vasemmanpuoleisilla KL:n sukilla 249 kr joten ihan mukava säästö. :) 

Sitten vielä nämä awkward-poseerauskuvat. :D Olisin halunnut kuvia in action, mutta tiedätte hyvin nämä marras-joulukuiset kuvausolosuhteet. Myöhemmin sitten livekuvaa.


Ehdin näemmä jo liata nämäkin, well done.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar