13 feb. 2016

Tallipäivä


Saavun tallille puoli kahdeltatoista. Vastassa on ihana auringonpaiste! Kengätkin säilyivät mudattomina. Hiphei pakkanen ja kevyt lumikerros!


Heppaglamyyriä parhaimmillaan. ;) Aloitan siivoamalla karsinan. 


Tallihommat jatkuvat kaverille lähetetyllä selfiellä.


Hevoset ovat juuri saaneet lounasheinät ulos. Jatkan kakkahommia ja menen siivoamaan tarhan.


Tarhan pohja on kovettunut koppuraksi ja kovien lantakasojen kaiveleminen hiekkakraatereista on vähemmän hauskaa...


Yleensä aina niin seurallinen Topanga ei vaivaudu tällä kertaa liikkumaan pois heinäkasaltaan. Ymmärrän sitä täysin, omakin vatsa huutaa ruokaa...


Mutta nyt ei ole aikaa ajatella omaa vatsaa. Hevonen on aina ensimmäisellä sijalla. ;) Pussitan tulevan vuorokauden heinäannokset valmiiksi ja ripustan ne niille varatuille koukuille.


Haen pettyneen ruokarohmun pois tarhasta. Nyt on aika reippailla ja puunata hevonen edustuskuntoon!



Kävelen alkukäynnit tallin ympäristössä kulkevilla hiekkateillä. Topanga rupesi possuksi ja oli aivan kauhuissaan (sata kertaa näkemästään) työmaasta eikä meinannut suostua menemään ohi. Perä kävi melkein ojan puolella ja sain tehdä kymmenen volttia ennen kuin neiti suostui menemään siitä ohi.


Suoritimme onnistuneen koulutreenin maneesissa. Älkää antako esteiden hämätä. ;)


Topanga oli tosi hyvä ratsastaa. On aika kiva hehkuttaa kuulumisten kyselijöille miten hyvin se on liikkunut nyt viime aikoina!


Tähän valmistuu meille uusi iso kenttä 100x30 m. Aika sika jees. :)


Takaisin tallia kohti. Ihana aurinko paistaa ja lämmittää.


Hoidan Topangan, vien sen takaisin tarhaan ja laitan varusteet pois. Ennen kotiinlähtöä täytän vielä sen vesikupin. Vaikka meillä on aivan ihanat ratsastuspuitteet täällä niin uskokaa tai älkää, tässä on meidän tallin ainoa vesipiste. Niin glamyyr! ;)

4 kommentarer:

  1. Huh miten reipas olet, kauheasti tehtäviä! Mutta ihanan näköinen maneesi. :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Heh, tällaista se on itsehoitotalleilla. :D

      Radera
  2. Ihana postaus! :) Täytynee toteuttaa itsekin joskus tällainen tallipäivä sepustus :)

    essiwagner.blogspot.fi

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :) Päiväpostaukset (vai miksikä tällaisia kutsuisi) ovat mun mielestä tosi kivoja, sekä tallipäivästä että arkipäivästä kertovat postaukset! :)

      Radera