26 juli 2017

Rinkin kanssa laukkaradalla


...ravia, mutta kuitenkin! :) Saimme seuraksi Rinkin tarhanaapurin Spiritin, joka on vanhempi ja kokeneempi ruunaherra. Viritin Rinkille varmuuden vuoksi kaulalle riimunnarun kauhukahvaksi mikäli se innostuisi iloittelemaan. Eipä sille tullut edes tarvetta, vaan Rink käyttäytyi oikein mallikkaasti! Se oli aika jännittynyt meidän saapuessa laukkaradalle, mutta rentoutui aika pian. Käveltiin ensin rata kerran ympäri ja toisella kerralla ravattiin 3/4 radasta. Rink kyttäsi kerran yhtä kulmaa ja yhdessä kaarteessa se teki sivuloikan, mutta muuten meni tosi hyvin!

Oli kyllä tosi hauskaa! Rink vaikutti vähän väsyneeltä, oli aika kuuma ilta ja sen jännittäminen vei varmasti vähän energiaa. Rink oli kuitenkin silmin nähden iloinen ja en malta odottaa, että pääsemme tuonne vajaa kilometrin mittaiselle radalle laukkaamaan - ehkä jo ensi viikolla!




Meidän tallilla tapahtuu kyllä koko ajan jotain. Syksyllä tallin maille valmistuu pari kilometriä pitkä metsässä kulkeva hiekkarata, ja olimme viikonloppuna pienellä porukalla keräämässä roskia, kiviä ja rojuja pois. Radan maisemat ovat todella kauniit ja maasto vaihtelevaa useine mäkineen, vitsailimme tallikavereiden kanssa että ensi kesällä meidän tallin hevosilla on kunnon lihaspeput! :D

2 kommentarer:

  1. Toi teidän talli vaikuttaa aivan mahtavalta! Onko se miten uusi talli/onko siinä aikaisemmin ollut hevostoimintaa vai ihan uudet tilat? :) kuinka paljon muuten ruotsissa maksaa suunnilleen (euroiksi jos kääntää) tallivuokra ja onko ruotsissa yleisempiä tollaiset itsehoitotallit? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Se on kyllä tosi kiva paikka! :) talli on tietääkseni vajaa 10 vuotta vanha, mutta omistajilla on paljon maata ympärillä ja tekevät nyt aika isoja muutostöitä ympäristössä. Sinne tulee tuon uuden ratsastustien lisäksi uusia laitumia, tarhoja ja uusi iso kenttä (kuulin huhuja, että siitä tulee 100 m pitkä - saa nähdä!).
      En valitettavasti osaa ollenkaan sanoa mitään yleistä tallivuokraa, sillä summa vaihtelee jo Tukholman sisällä todella paljon. Ihan kaikkea 100 e - 900 e väliltä. Maneesitallit pyörivät kaiketi siinä 400 e ja ylöspäin. Usein maksetaan kaikki asiat erikseen, eli kylmävuokran päälle tulee sitten lisää heinän ja kuivikkeiden määrästä riippuen. Sanoisin, että ainakin 80% talleista on jollakin tavalla itsehoitotalleja - tavallista on, että vähintään karsina siivotaan itse ja yleensä myös heinät punnitaan sekä tehdään väkirehut. Eipä noissa järkevissä talleissa kovin kauaa mene aikaa, Rinkin tallilla suurin aikasyöppö on tarhan kunnossapito ja vesien vaihto/täyttö. :) Maaiken tallissa taas ei tarvitse ajatella tarhoja ollenkaan, joten siellä mulla menee tallihommiin max 20 min kun Rinkin luona menee se tunti jos olen nopea.

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.