30 nov. 2015

Lisää tunteja vuorokauteen

Eilen meinasi usko loppua kesken kun kello näytti 23.00 ja mä olin vielä tallilla. Sen siitä saa kun lupaa liikoja haha. Koko päivä oli aikamoista hulinaa vaan, kotoa lähdin puoli yksitoista ja vietin Friendsillä expoaluetta kiertäen ja kouluratsukoita seuraten lähemmäs neljä tuntia. Kotimatka kesti 1½ tuntia, äkkiä ruokaa naamaan ja tallia kohti. Olin luvannut liikuttaa Maaiken ja ihan kuin se ei olisi ollut pitkän päivän jälkeen tarpeeksi, Topangan omistaja soitti vielä ja kysyi ehtisinkö mitenkään ratsastamaan myös Topangan... Lupauduin käymään nopeasti selässä kuultuani, että säästyn tallihommilta. Hatunnosto ihmisille jotka normaalin arjen lisäksi liikuttavat päivittäin useamman hevosen. :D

Suoritin ensin Maaiken oheistoiminnat: tein heinäpussit, täytin vesiämpärit, sekoitin ruoat ämpäreihin ja siivosin karsinan. Tein kaiken todella rivakasti ja olimme maneesissa kävelemässä alkukäyntejä hieman yli yhdeksän. Kun nyt tämä ilta meni tällaiseksi stressaamiseksi kahden hevosen ja myöhäisen ajankohdan kanssa niin en ajatellut tehdä Maaiken kanssa mitään erikoista vaan lähinnä suht nopean läpiratsastuksen.


Taisin käyttää Maaikeen vajaa 45 min alku- ja loppukäynteineen. Siinä ajassa ehdin todeta, että kokeilussa oleva kuolain ei toimi ihan niin hyvin kuin perus suora mikä sillä on ollut nyt pitkään. Katsotaan vaihtuuko takaisin vai kokeillaanko vielä lisää tällä oliivilla. Maaike oli ihan ok tuntuinen suustaan mutta vaipui helposti kuolaimen taakse ja oli löysä. On väärin sanoa sen nojanneen kuolaimeen sillä käteen se tuntui kevyeltä, mutta jotain outoa siinä oli. 


Laukassa meillä oli vähän ongelmia kun tuntui ettei se laukka pyöri ihan niin hyvin ja voimakkaasti kuin yleensä. Koitin ratsastaa välillä eteen kunnolla ja sitten koota, naputin raipallakin pari kertaa mutta fiilis pysyi löysänä. No, aikaa ei ollut liikaa joten lopetin laukkahommat kun sain molempiin suuntiin hyvän pätkän pääty-ympyrällä. Halusin vielä tehdä vähän hommia ravissa ja ajatuksena olikin löytää sen helpomman askellajin kautta Maaikelle ryhti ja voima askeleeseen. Ja löytyiväthän ne sieltä lopulta kun vähän ratsastin eteenpäin keskiravissa pitkillä sivuilla. Tähän oli hyvä lopettaa, kiirehtiä laittamaan Maaike yöpuulle ja Topangalle varusteet päälle.


Ratsastin Topangalla about klo 22:15-22:45 sisältäen alku- ja loppukäynnit. Lopuksi oma vireystasoni oli jo aika kovalla koetuksella mutta siihen nähden suoritimme todella tehokkaat ja onnistuneet viisitoista minuuttia! :D Topanga oli levännyt oikeastaan koko viikon joten voitte kuvitella miten energinen se oli... Keskiviikkona se rokotettiin ja raspattiin, perjantaina se jumppasi todella kevyesti omistajan kanssa ja to+la se siis lepäsi.

Ei me varsinaisesti töitä tehty vaan lähinnä ratsastin paineistamatta mutta kuitenkin oli liikuttava oikein päin, pää ei saanut vemputtaa edes takaisin ja vauhdin oli pysyttävä minun päätettävissä. Nää mun jutut kuulostavat aina niin helpoilta mutta huhhuh että osaa olla vaikea ratsastaa tuota pientä tammaa! Odotin kuitenkin katastrofia niin kevyen viikon jälkeen mutta sain ilokseni yllättyä ettei se ihan niin huono tai villi ollut.


Tämän viikon ohjelma ei näytä kovin tyhjältä, tietenkään. :D Huomenna Maaike, keskiviikkona Topanga, lauantaina valokuvaamista ja ehkä Topanga ja sunnuntaina Topanga. Sen lisäksi pitäisi tietysti ehtiä tekemään kaikki muut listalla olevat asiat, käydä läpi sata kuvaa viikonlopulta ja kirjoittaa kasa postauksia... Ei tuu tylsä. ;)

4 kommentarer:

  1. Mä hoisin mun hevosen tänään ekaa kertaa (2 ja puoleen vuoteen) todella huonosti. En vain kerennyt tehdä mitään, kun sähkötkin meni poikki yms. Taisin tehdä max. 5min. loppukäynnit :/ No ei se siihen ehkä kuole.. :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Heh, tuskin se kuolee. :) Mutta apua, tiedän sen syyllisyyden tunteen kun ei ehdi tekemään kaikkea niin kuin normaalisti.

      Radera
  2. Eipä tässä mitään "vapaa-aikaa" ole, kun normi 8h työpäivien jälkeen/ennen ratsastaa 4hevosta päivässä, vapaapäivinä 5. Mutta se on tätä tässä hetkessä. Joskus toiste jotain muuta :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Huh, miten ihmeessä sä ehdit? Ihailtavaa! :)

      Radera