2 feb. 2016

Scuba diving, Tenerife

Koukutuin sukeltamiseen heti kokeiltuani sitä ensimmäisen kerran Kreikassa pari vuotta sitten. Sen jälkeen on meidän jokaiseen etelän matkaan kuulunut yksi sukellusreissu eikä tämä Teneriffan matka ollut poikkeus. Varasimme sukellusretken jo etukäteen samasta paikasta (Paradise Divers/Callao Salvaje) missä kävimme viime vuonna. Voit lukea viime vuoden postauksen täältä.

Olen sukeltanut neljä kertaa kolmessa eri kohteessa ja tämä sukelluskeskus on tähän astisista kokemuksistani paras. Omistajat ja ohjaajat ovat mielettömän mukavia ja osaavia! Keskuksessa on myös hinnat melko alhaiset mutta se ei todellakaan näy missään, päin vastoin rahalle saa enemmän kuin kylliksi vastinetta. :)

Miksi sukellus?
Jokainen sitä kokeillut ja siitä tykkäävä varmasti ymmärtää. En osaa paremmin perustella kuin että pinnan alla oleva maailma on ihan mielettömän upea, jännittävä, erilainen ja kaunis. Ennen ensimmäistä sukelluskertaani pelkäsin jonkin verran ja olin todella hermostunut. Vielä toisellakin kerralla jännitin ihan hirveästi mutta sen jälkeen olen tuntenut oloni turvalliseksi ja rennoksi.

Teneriffa yllätti minut ensimmäisellä kerralla sukelluskohteena todella paljon. Mulla ei ollut pahemmin mitään ennakko-odotuksia ja kaikista vähiten odotin kokemuksen olevan niinkin upea mitä se on! Näkyvyys on todella hyvä ja eläimiä löytyy vaikka minkälaista. On värikkäitä kaloja, haita, rauskuja, mustekaloja, meritähtiä ja sitten niitä kilpikonnia.


Niin, ne kilpikonnat! Olimme ehtineet olla pinnan alla muutaman minuutin kun ensimmäinen kilppari tuli tervehtimään meitä. Nämä tässä lahdessa asuvat kilpikonnat ovat kyllä ihan one of a kind, ihan mielettömän seurallisia ja kiinnostuneita ihmisistä. Ne tulevat pällistelemään 10 cm päästä naamasta, haluavat että niitä rapsutetaan kilvestä ja uivat vierestä/päältä niin että osuvat sukeltajiin. Ihania tyyppejä! :D Ja miten kauniita ja sulavasti liikkuvia ne ovat uidessaan, upeita. ♥


Tunnistatte muuten mut punaisesta sukelluspuvusta ja keltaisista räpylöistä!



El Puertiton lahdessa asui ennen neljä kilpikonnaa mutta nyt niitä on vain kolme. Yksi kuoli muutama viikko sitten veneonnettomuudessa. RIP :( Vanhin ja suurin näistä on José, se on noin 70-vuotias!












Onneksi mä en nähnyt tätä kaveria, olisin varmaan pelästynyt kuoliaaksi. Kamala!! :D









Suosittelen lämpimästi kokeilemaan laitesukeltamista! Hyviä sukelluskeskuksia löytyy ympäri maailmaa ja suurin osa järjestää tällaisia "try scuba diving"-kursseja jolloin ensin kuunnellaan vähän teoriaa ja harjoitellaan uima-altaassa ja sitten tehdään 30-60 min sukellus 5-10 metrissä. Toki kannattaa valita hyvä keskus ja katsoa että heillä on sertifikaatit ym. luvat kunnossa. :) PADI:n alaiset keskukset ovat yleisesti hyviä ja luotettavia.

© Thank you Paradise Divers, Tenerife! ©

4 kommentarer:

  1. Svar
    1. Kiitos! :) Kilpparikuvat eivät voi epäonnistua ^^

      Radera
  2. Vaikuttaapa tosi kivalta, pitää ehdottomasti joskus harkita kokeilemista! Hui järkytys tuo punasilmäinen otus, ihan hirveä! :D

    SvaraRadera