Onnellisuus

Olen istunut koko viikon täyspäiväisesti yhdessä aika haastavassa koulutuksessa ja aivot ovat käyneet ylikierroksilla. Paloluokituksia, kantavuuslaskelmia, hätäuloskäyntien etäisyyksiä, lakeja ja säädöksiä... Kovin paljoa ei siis ole aivokapasiteetista jäljellä mutta ei se mitään, yritetään nyt ainakin vielä viimeinen rutistus ennen lomaa!

Onnellisuus.

Oletko sinä onnellinen?

Pohdin asiaa toissapäivänä. Tulin kotiin koulutuksesta kuuden jälkeen, heitin nopeasti naamaan edellispäivän ruokajämät, puin päälle neljä kerrosta vaatteita ja lähdin ajamaan 20 kilometrin matkaa lumimyrskyyn auraamattomalle tielle. Jupisin siinä ratin takana hetken aikaa ja mietin ettei tästä illasta kyllä tule yhtään mitään. Mutta sitten tajusin lopettaa negatiivisen ajattelun. Miten edes voin ajatella niin? Mulla on mieletön tilaisuus ratsastaa kahdella todella laadukkaalla ja hienolla hevosella ja treenata niillä hyvissä puitteissa. Olen haaveillut tällaisesta mahdollisuudesta niin kauan kuin muistan ja juuri nyt elän sitä haavetta.

Pitkän päivän jälkeen kaikki on sen arvoista!Vaikka kuinka ketuttaisi kantaa vesiä lumimyrskyssä ja sulatella jäätynyttä vesihanaa, putsata karsinoita ja täyttää ikeapusseja heinällä niin että hengitys alkaa vinkumaan allergiasta. Kun pääsen lumisateelta suojaan maneesiin ja hyppään hevosen selkään niin unohdan heti väsymyksen, tukkoisen nenän ja viiman kylmettämät posket. Ja vaikka olin eilen kotona vasta puolen yön aikaan ja aamulla oli herättävä töihin kuudelta, jaksoin silti hymyillä. Ainoat ajatukseni olivat miten upeaa ravia Topanga esitti lopuksi, miten paljon mieltä lämmitti toiselta kokeneelta ja taitavalta hevosenomistajalta saadut kehut hyvästä ratsastuksesta ja kuinka paljon tuota pientä hevosta rakastankaan. Miten se tervehtii mua laittamalla turvan mun olkapäälle tai pään päälle, kuinka se haluaa pitää päätä vieressä kun siivoan karsinaa niin etten meinaa yltää kottikärrylle kun en raaski siirtää toista pois edestä. Ja kun ratsastuksen jälkeen hyppään alas selästä ja Topanga kääntää päänsä mua kohti ja haluaa että mä halaan sen päätä ja rapsutan sen otsaa. Miten en voisi olla onnellinen?

Sitten on tämä toinen neiti nimeltä Maaike. Saan treenata sillä koulua, pitää hauskaa esteillä ja maastossa, kehittyä ratsastajana, olen saanut sen omistajaperheestä ihania ystäviä ja pääsen kuvaamaan tätä kaunista hevosta. Pienenä haaveilin saavani joskus ratsastaa hienolla friisillä ja tässä se hetki nyt on.

Hevosetkin ovat varmasti kiitollisia kun ovat päässeet hyvään talliin. Tarhassa on hyvä pohja, ne saavat olla ulkona koko valoisan ajan, tarhoissa on vesi ja ne saavat syödä lounasheinät ulkona. Ne asuvat isoissa karsinoissa joista ne saavat katsoa ulos ja seurata tallipihan menoa. Hevosista välitetään ja niiden poikkeavasta käytöksestä ilmoitetaan pikimmiten. Ratsastuspohjat ovat hyvät ja ne pidetään kunnossa.

Kell’ onni on, se käyköön korpehen

ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan

ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Minä en usko tähän. :) Mielestäni onnellisuus saa ja pitää näkyä.

Muistakaahan olla onnellisia, nyt on perjantai!

Ja nyt en tiedä miksi tämän viimeisen kappaleen fontti on ihan väärin, mutta antaa olla. Hauskaa viikonloppua! :D