6 apr. 2016

Ei kannuksille!

Tiedättekö mistä olen suunnattoman iloinen?

Täällä Ruotsissa saa kilpailla kouluratsastuksessa ilman kannuksia! En tiedä mitä kilpailusäännöt sanovat tällä hetkellä Suomessa, mutta kun itse kilpailin vuonna 2012 kannukset olivat pakolliset. Seuraava kohta löytyy TR II:sta (Tävlingsreglemente II, Dressyr):


"2. Kannukset
2.1 Ratsastaja saa itse valita käyttääkö kannuksia vai ei verryttelyn ja kilpailusuorituksen aikana. Mikäli kannuksia käytetään, ne eivät saa haavoittaa tai vahingoittaa hevosta."

Ratsastin Topangalla maanantaina ja päätin käyttää kannuksia, ihan "muuten vaan" - onhan niitä hyvä pitää silloin tällöin jotta ne eivät tule yllätyksenä kilpailutilanteessa. Kuuluvathan kannukset sentään kilpailuasuun jne mitä nyt näitä muita argumentteja onkaan... Not. Ratsastuksen jälkeen totesin, että ei, ei enää ikinä. Olen käyttänyt Topangalla kannuksia kahdesti aiemmin: kerran punaisia minikannuksiani pohjeavun läpisaamiseksi (toimivat ihan hyvin, ovathan nämä punaiset kuitenkin niin minit kuin olla voivat) ja toisen kerran viimeksi harjoituskilpailuissa. Kuten olette lukeneet, se suoritus meni ihan kohtalaisesti. Selittelin kuitenkin epätasaista menoa pitkillä vapailla ja ylimääräisellä energialla.

Olisi vissiin pitänyt katsoa peiliin, tai oikeastaan jalkoihin. Nyt kun ratsastin toistamiseen näillä samoilla kannuksilla päässäni syttyi lamppu ja tajusin ongelmien johtuvan niistä pirun kannuksista!! Topanga oli kuitenkin ihan hyvä ratsastaa joten en aluksi ajatellut asiaa, se teki mm. aivan mahtavia laukannostoja ja oli kahden vallattoman askeleen jälkeen takaisin ruodussa ja liikkui pyöreänä ja tasaisella tuntumalla. Huomasin sen kuitenkin ärtyvän mitä pidempään ratsastin (tein siis laukkatyöskentelyn heti alkuverkan jälkeen) ja kun lopuksi treenattiin ravia ja temmonvaihteluja pystyin melkein kuulemaan miten se kiroili ja näytti mulle keskaria. En todellakaan paukuta kannuksilla jatkuvasti ja olen tottunut ratsastamaan niillä, mutta Topanga on niin herkkä hevonen että nämä tavalliset pehmeät vasarakannukset ovat sille liikaa.

Tästä oppien tajuan entistä enemmän, että hevoset ovat yksilöitä ja kullekin hevoselle sopii omat niksit ja varusteet. Nyt tiedän, etten enää ikinä käytä Topangalla "tavallisia" kannuksia. Kuurimuotoisesti sille sopivat ne kaupan pienimmät ja pehmeimmät kannukset, mutta hyvin pärjätään ilmankin. Ja kisoihin me lähdetään ilman apuvälineitä. Kiitos Ruotsin Ratsastajainliitolle järkevistä kilpailusäännöistä!


16 kommentarer:

  1. Itselläni on kannukset jalassa melkein joka ratsastuksella, tuo ruunanrupukka kun ei aina meinaa kuunnella jalkaa aluksi :D Mutta en tosiaan koske niillä hevoseen kuin tarvittaessa.
    Suomeenkin saisi tulla sääntömuutos kannusten käyttöön! Onko sen ihan pakko kuulua kilpailuasuun, kaikilla kun ei voi niitä käyttää. Tai siinä tapauksessa ratsastajalla taitaa olla jalassa niin minikannukset, ettei niistä olisi käytönkannalta mitään hyötyä :D En sitten tiedä onko se yhtään tyylikkäämpää kuin mennä ilman :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mäkin olen ratsastanut monella hevosella jolla ne kannukset on lähestulkoon oltava kiinni saappaissa jotta ratsastuksesta ylipäätään tulee mitään. Mikä on tietysti aika surullista. :/ Ja sitten on näitä "normaaleja" hevosia joilla kannusten käyttö on ihan ok ja hyödyllistä silloin tällöin. Ja sitten nämä erityisherkkistapaukset, oma lukunsa. :D

      Olenkohan ihan väärässä, mutta Suomessa saisi olla käytössä ns. valekannukset? Tai ehkä muistan väärin. Mutta siis eikö ole melkein parempi mennä ilman kuin niillä? :P Hassut säännöt...

      Radera
    2. Joo kelpais mulle oikein hyvin, että Suomeen tulis tämmöset säännöt! (Myös muutaman muun kohdan kohdalla...) Mutta mun mielestä, mitä viimeksi sääntöjä luin, niin oli jopa merkitty vähimmäis pituudet kannuksien tapeille. Myös mm. poniratsukoille. En ymmärrä, en tykkää. :p

      Radera
    3. Toivottavasti sääntöihin tosiaan tulisi enemmän järkeä tämän suhteen. :)

      Nuo pituudet ovat ehkä enimmäispituudet? Luulisin niin, ainakin poniratsukoilla on rajoitukset kannusten koon suhteen.

      Radera
  2. Mun mielestä pitöisi tulla Suomeenkin! Suomessa saa käyttää valekannuksia, eli suomeksi saa mennä ilman mutta pitää näyttää siltä että ne on. MIKSI?! :D ihan sama siis meneekö ilman vai ei?

    Se ei kuitenkaan sa vaikuttaa arvosteluun, sillä siksi kouluratsastuksessa on tiukka pukukoodi jotta ratsukot olisivat kaikki "samalla viivalla". Pukusäännöt yhtenäistää ratsukot.

    Joillain hepoilla kannukset kyllä toimii, joillain ei. Tällöin ne hevoset joudutaan opettaman kannuksiin vaikkei olisi pakko.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jep, en ymmärrä valekannuksien funktiota... Sääntö-Suomi, vai miten se oli. :D Ja kuitenkin estekisoissa tietääkseni kannukset ovat valinnaiset. Mitähäh, miksi?
      Täällä muuten ei edes SAA kisata helppoa A:ta kangilla.

      Radera
  3. Tollanen pitäisi kyllä suomeenkin tulla! HYvä postaus, hyviöä ajatuksia.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ehdottomasti, kaikki säännöt mitkä edistävät hevosen hyvinvointia tulisi olla itsestään selviä. Kiitos! :)

      Radera
  4. Vaikka kannukset on jalassa, niin ei niitä tarvitse kokoajan käyttää niin, että "hevonen alkaa kiroilemaan ja näyttämään keskaria"? Itse ainakin kun kannukset on jalassa niin käytän niitä vain kun tarvitsee enkä kokoajan - näin ei hevosetkaan ärsyynny kannuksista, kun välillä "unohtavat", että ne minulla on ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ei tarvitsekaan enkä sitä tee. Ihan on se kannus siinä jalassa osoittaen alaspäin ja pohje normaalisti hevosessa kiinni mutta hiljaa.
      Tällaiselle herkkikselle riittää kuitenkin se pieni hipaisu mikä tapahtuu jos pohje on asianmukaisesti hevosessa kiinni. Harvemmin sitä kannusta oikeasti tarvitsee "käyttää" enkä ole moista reaktiota millään aiemmin ratsastamallani hevosella saanut.

      Jos olet sama anonyymi joka aiemminkin on kommentoinut samalla tyylillä, niin lähetäthän ensi kerralla kommenttisi omalla nimelläsi tai laita vaikka FB:ssa viestiä jos jokin sinua häiritsee. :)

      Radera
  5. Suomessa SRL:lle on tehty kilpailusääntömuutosehdotus mm. kannuksien käyttöön liittyen, lisätietoa esim. täältä: https://minnatallberg.wordpress.com/2016/03/04/tieto-lisaa-tuskaa-tai-vahentaa-sita/ =)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, luin julkaisun suurella mielenkiinnolla! :) Tosi hyviä pointteja, toivottavasti ne viedään eteenpäin!

      Radera
  6. Suomessa kenttäpuolella tuli muutos kannussääntöön, koulukokeen saa mennä ilman kannuksia :) Saisi myös tulla yleiseksi säännöksi, kuten myös se, että nivelkuolaimilla saa ratsastaa vaativat luokat niin halutessaan.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ihan loistavaa! :) Joo, kangista/nivelkuolaimista olen samaa mieltä. Mulla ei todellakaan ole mitään kankia vastaan, mutta aina mitä vähemmän "pakottavia" apuvälineitä on käytössä sitä parempi. Ehdottomasti olen siis sitä mieltä, että jos ratsastaja haluaa ratsastaa nivelillä sen pitäisi olla mahdollista.

      Radera
  7. Kuulostaa kivalta ettei koulukisoissa ole kannukset pakolliset! Ite en mitenkään aktiivisesti kisaa ja kannuksia oon käyttäny tosi vähän, lähinnä juuri koulukisoissa. Mieluiten menisin ilman koska kannuksien kanssa joudun miettimään niitä liikaa :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Eikö! :) Mulla vaihtelee kannusten käyttö täysin hevoskohtaisesti, ihan kuten muutkin varusteet suitsista suojiin. Niillä mennään mitä omistaja määrää ja mitkä sopivat hevoselle parhaiten. On kyllä hassua, että jos ratsukko yleensä menee ilman kannuksia on ne puettava päälle koulukisoihin.

      Radera