Maaike: Kouluratsastaja goes wild (esteitä ja ilman satulaa ratsastusta)

Viikonloppuna pääsin hyppäämään Maaiken kanssa! :) Mieheni lähti mukaan apukädeksi, porkkanansyöttäjäksi ja kuvaajaksi. Hänkin tykkää Maaikesta tosi paljon ja heillä on yhteinen harrastus: namin etsiminen. Linus siis pitää herkkua jommassa kummassa nyrkissä ja Maaike saa haistella kummassa se on. Saan myös yleensä apua karsinan siivouksessa ja vesien kannossa. Onni on ollut löytää näin hyvä elämänkumppani! <3

Lauantai-ilta on mun mielestä yksi parhaista ajankohdista olla tallilla, siellä ei yleensä ole silloin ketään muuta ja saa mennä ihan rauhassa maneesissa yksin omassa ylhäisyydessään. Käytin tämän lauantain hyödyksi ahkeroimalla esteiden rakentamisen kanssa ja päädyin raahaamaan varastosta tarvikkeet okseriin, pystyyn, sokeripalakavalettiin ja vielä neljä lötköpötköä ravipuomeiksi.

Tajusin tällä hyppykerralla pääseeni estejännityksestä eroon. Maaike on nykyään niin luotettava hyppääjä etten tunne tarvetta pelolle! Vielä kaksi vuotta sitten se kyttäili, kielsi ja uskalsi hädin tuskin hypätä kavaletin yli. Nyt se imee esteelle kuin esteelle, ei koskaan epäröi eikä ole kieltänyt pitkään aikaan. Se on edelleen friisi ja sillä on vähän omanlainen hyppytekniikka, mutta se edistyy koko ajan ja on oppinut rakastamaan hyppäämistä. Omistajan tytär on hypännyt sillä reilu metrin korkuisia esteitä eikä Maaiken raja ole vielä tullut vastaan. Ihana kun on hevonen joka tykkää kaikista liikuumismuodoista! :)

Linus ei ole ennen tainnut kuvata hyppäämistä joten tarkennus, kuvakulmat ja ajoitukset olivat vähän hukassa. :D Muuten hän on nykyään mielettömän taitava ottamaan ratsastuskuvia! Tai ainakin mun mielestä. Haha... 

Niin HC esteratsastaja mä en vielä ole, että osaisin näistä hypyistä teille mitään tähdellistä kertoa. :'D Laitoin ravipuomit toiselle pitkälle sivulle ja vastakkaiselle puolelle okserin. Ja molemmille diagonaaleille esteet, toiselle ristikko ja toiselle pysty. Aloitettiin ihan matalista esteistä jotka olivat jotain 50-60 cm korkeita. Esteitä nostettiin muutaman kerran ja lopuksi hyppäsin pystyn ja okserin noin 80 cm korkuisina. Wihii, minä joka viime kesänä uskalsin (kauhusta kankeana) hypätä 60 cm esteen! Fiilis oli rento, luottavainen. Olin aluksi vähän hukassa lähestymisten kanssa ja Maaike tuli muutaman kerran turhan lähelle estettä, mutta meno parani loppua kohti. 

Taisin viime estevalmennuksessa sanoakin ystävälleni, että jos mulla olisi oma hevonen saattaisin jopa alkaa hyppäämään säännöllisesti, tosin hän saisi sillä mielellään hoitaa isommat hyppelyt ja kisaamiset jos hevosella potentiaalia ja intoa sellaiseen olisi. Kivan ja luotettavan hevosen kanssa hyppääminen on just jees! :) En kuitenkaan ole tarpeeksi hurjapää, että musta tulisi täysin esteratsastajaa, hyvä jos joskus tulevaisuudessa uskaltaudun jonkun 70-80 cm alueluokan starttaamaan. In your dreams! :D 

Katsokaa miten Maaiken korvat ovat innosta tötteröllä <3

Maaike ei meinannut haluta lopettaa hyppäämistä vaan kävi jopa kuumana kun ajattelin olevan aika tehdä loppuraveja. Annoin sen ravata vähän löysemmällä ohjalla ja tyyppi nosti laukan sekä kääntyi esteille jos en ohjannut sitä pois! :D Haha kerran annoin sen hypätä tuon diagonaalilla olevan matalan esteen mutta sitten oli pakko sanoa, että nyt riittää. :)

Näin hauskaa meillä oli! <3

Eikä illan hurjapäämeno esteisiin loppunut vaan päätin vielä mennä ilman satulaa. Milloin mä ratsastin viimeksi ilman satulaa? Tyyliin viime toukokuussa? Huomasi kyllä ettei ole tullut harrastettua sitä pahemmin ollenkaan, meinasin nimittäin tippua pari kertaa laukkaa nostaessani. Niin, se tasapaino voisi olla ihan kiva juttu... ;) Videolta näkyy hyvin miten puserran itseni kasaan pysyäkseni kyydissä ja tukeudun liikaa ohjaan tasapainon puuttuessa. Lopuksi homma kuitenkin sujui vähän paremmin kun löysin jonkun mystisen tasapainopisteen. Pitäisi ehdottomasti ratsastaa enemmän ilman satulaa, tää on melkein noloa. Tiedän jo etukäteen millaisia kommentteja sieltä muutamalta anonyymiltä tulee mutta hei, no hard feelings. Harjoitellaan lisää! :D

Moi sisäkäsi

Joku kyseli viime postauksessa mihin Ina katosi... No, se on aika hauska tarina. :D Tai hauska ja hauska... Ei ehkä niinkään. Kuten tiedätte, kävin koeratsastamassa sitä tammikuussa ja kaikki meni hyvin, omistaja vaikutti tosi kivalta jne. No, ehdin ratsastamaan kaksi viikkoa kun jouduin keskelle vuosisadan pahinta draamaa. Hevonen onkin ilmeisesti "omistajan" äidin omistuksessa ja nämä kaksi eivät ole puheväleissä. Näin äidin tallilla ja hän sanoi että tytär on lopettanut ratsastamisen, ei tule enää tallille ja hevonen myydään. Myynnin aikataulusta ei ole tarkempaa tietoa kuin että koeratsastajia on käynyt ja tulee käymään, mutta vähiten mun tekee mieli olla kahden ihmisen välikätenä jotka eivät kommunikoi keskenään jolloin hevonen on vuokraajan (mun, 2x/vko) liikutuksen varassa. Parasta tässä oli se, että yritin saada tytärtä (jonka kanssa siis olin sopinut vuokraamisesta) kiinni puhelimella viisi päivää putkeen ja eri ajankohtina, ilman vastausta. Olisin halunnut selvittää face-to-face (tai voice-to-voice) mikä on homman nimi. Mutta ihan oikeasti, jos kolmekymppinen nainen ei voi vastata... Laitoin hänelle sitten viestiä, että en jatka vuokraajana ja no, se siitä. Niin lyhyesti selitettynä kuin mahdollista. Haluan elää mukavaa, draamatonta elämää eikä siihen oikein sovi tällaiset hevosenomistajat. :D Onneksi mulla on Maaike ja Rink joissa riittää ihan tarpeeksi tekemistä. :) Harmi kuitenkin, Ina on tosi mukava hevonen ja siitä tulee varmasti todella hieno kunhan se kasvaa. Toivottavasti se löytää itselleen hyvän omistajan!